Sain sähköpyörän lainaan ja olen nyt toden teolla innostunut pyöräilystä. Sillä hurauttaa työmatkan mukavasti ja jaksaa vielä työpäivän (ja sen aikana kertyneiden 20 000 - 30 000 askeleen) jälkeen polkaista kotiinkin. Tänään kävin katsastamassa kunnan Crowdsorsa-kohteita ja hupsista vain mittariin kilahti 27 km, vaikka piti pitää vapaapäivä myös pyöräilystä. Täytyykö kohta lähteä spandex-kaupoille vai huolestua jostain lähestyvästä keski-iän kriisistä? 🚴♀️💨
Tytti
Koti, kotoilu, perhe, luonto ja muunlajiset lähellä sydäntä. Muutenkin laajasti asioista kiinnostunut. Puoliso yhdelle, äiti kahdelle.
👨👩👧👦🏡🌿🌲♻️🐴🔮☀️ ♑️🌙♋️⬆️♍️
Valtaosa julkaisuista poistuu automaattisesti 1v jälkeen.
Tänään töistä kotiin pyöräillessä kohtasin kuvassa näkyvän joutsenpariskunnan. Olivat aluksi aivan rannan tuntumassa, ehkä 10 metrin päässä. Kännykän kaivelu repun pohjalta vei kuitenkin sen verran aikaa, että he olivat ehtineet lipua sinä aikana jo kauemmaksi. Sain kuitenkin kuvan, toisin kuin siitä eilisestä kurkipoppoosta.
Myöhemmin kotimatkan aikana näin myös hirven ruokailemassa nuoressa koivikossa. Senkään kanssa meillä ei ollut paljoakaan välimatkaa, ehkä viitisenkymmentä metriä. Hirveä en uskaltanut jäädä kuvailemaan, sillä rehellisesti sanottuna hieman säikähdin tätä yllättävää kohtaamista ja poistuin vain pikaisesti paikalta. :D Vaikka ihan rauhalliselta kaverilta vaikutti. Komeat sarvet ja kaikki.
Näin aamulla työmatkalla 10 kurkea! Onko tällainen kovinkin yleistä, että hengailevat tähän aikaan vuodesta isommalla porukalla? Yleensä näkyy vain yksinäisiä yksilöitä tai pariskuntia.
Minä: Ihanaa, krookuksia!
*kaksi tuntia myöhemmin*
Peura: Ihanaa, krookuksia!
:|