Hanna
Lukupäiväkirjaa luetuista sarjakuvista. Tai sitten juttuja jostain ihan muusta.
Tampere Kupliista poimittu lukuvinkki.
Delaf: Pielisen paluu
Story House Egmont, 2024
Kaipasin jotain turvallista luettavaa ja sitä tämä kanadalaisen artisti Delafin täysin uusia Pielis-sarjakuvia sisältävä albumi todella oli. Nauratti. Delaf on saanut uskomattoman hienosti kiinni alkuperäisen taiteilijan Franquinin viivasta. Vitsit ovat myös oikeasti uniikkeja ja keksinnöt taattua Pielinen™-materiaalia.
Loppupuolella albumi saa hieman synkempää sävyä, mutta kokonaisuutena nautin siitä, että Niilo ja Spiroun toimitus oli jätetty ajassa jonnekin 1900-luvulle, eikä yritetty mukatrendikästä uudelleenbrändäystä nykyaikaan.
Niilo Pielisen luojan Franquinin menehdyttyä 1997, ei Pielistä ole kukaan yrittänyt lämmitellä uudelleen, toisin kuin Pikoa ja Fantasiota. Eikä olisi Delafkaan tähän projektiin ryhtynyt, jos Franquinin tyttäreltä olisi kysytty. No, ei kysytty ja tytär päätyi käymään oikeutta kustantaja Dupuisia vastaan isänsä työn plagioinnista. Ilmeisesti asiassa päästiin kuitenkin sopuun, kun tämä albumi kerran päivänvalon näki. Ranskankielinen Wikipedia-artikkelissa asian käsittely ainakin loppuu vuoteen 2023.
Vähän ristiriitaisin fiiliksin laskin tämän käsistäni. Toisaalta olisipa tätä lisää. On niin hienoa, kun joku tekee priimaa alkuperäislähdettä kunnioittaen. Mutta toisaalta. Toivottavasti tätä ei tule enempää. Tämä oli loistava tribuutti, jonka vitsejä oli saatettu hioa vuosia ja josta pelkäisin suunnan olevan vain alaspäin.
Hei #joensuu! Teillä on historianne ensimmäiset sarjisfestarit pääkirjastolla 18.7.2026 klo 10-16!
Tiedotus toistaiseksi Metan kanavissa, mutta tarkempia tietoja luvataan myös osoitteeseen https://joensuunsarjakuvaseura.fi/
Tänään nyrjähti aivoissa, kun opin, että kantaurali (puhuttu noin 6000 vuotta sitten) tunsi sanan *śijil(i). Mutta että Suomessa mokoma eläin on ensimmäisen kerran mainituksi tavattu 147 vuotta sitten.
Miettikää. Tuhansia vuosia erossa ja silti suomalaiset on silleen "Jep, siilihän se.", kun pitää nimetä pensaassa tuhiseva, piikikäs otus.
Timo Mäkelä: Eugen ja Sigrid
Sarjakuva Finlandian ehdokas 8/10
Sarjakuva kenraalikuvernööri Bobrikovin ampuneesta Eugen Schaumanista ja tämän sisaresta, Sigridistä. Sisaren kautta piirtyvissä tarinoissa käsitellään niin perheen Puolan vuosia, perheensisäisiä tragedioita kuin yksinäisyyttä ja romanssejakin.
Vaikka Mäkelä käyttää kerronnassa taitavasti ajallista vaihtelua, kokonaisuudesta ei jää sirpalemaista fiilistä. Näkökulmahenkilönä Sigrid ei myöskään ole liian kaikkitietävä, vaan Eugenin syvimmät tunnot jäävät meille kaikille arvoitukseksi.
Tykkään kovasti näistä Suomen historian suuresta kuvasta syrjään jääneiden merkkihenkilöiden tarinoita käsittelevistä teoksista. En olisi tähänkään romaanina tarttunut ja olisin jäänyt ilman näitä itsessäni heränneitä ajatuksia itsellisen äitiyden historiasta, kansallisaatteen vaikutuksista sekä monikielisyydestä.
Lukusuositus.
Achdé & Jul: Rantanplanin arkki
Lucky Luken uudet seikkailut 17
Rantanplanin arkki on Lucky Luken uustuotantoa, jonka aiheena on eläintensuojelu ja eläinten oikeuksien historia villissä lännessä.
Tartuin tähän, koska lähtökohtaisesti mikään, missä on Rantanplan, ei voi olla onnetonta. Eikä ollut tämäkään!
En ole lukenut näitä uusia seikkailuja. Yleisfiilikseksi jäi, että kaikki on lähtökohtaisesti jotenkin simppelimpää kuin Morrisin alppareissa. Ja kun sanon kaikki, niin kaikki. Ruudut, taustat, juoni. Mutta simppeliys ei tee tästä mitenkään huonoa.
Huumorin suhteen keikutaan koko ajan vähän veitsenterällä kenelle tai kenen kanssa nauretaan. Mutta juuri kun olin pyöräyttänyt silmäni sijoiltaan tämän esimerkiksi kehystettyä kasvissyönnin "nuoruuden hapatukseksi", tämä kuitenkin onnistui aina jotenkin pelastamaan itsensä jollain, mitä Lucky Luke sanoi tai teki. Selvää on, että tekijöille lemmikkien oikeudet tärkeät, tuotantoeläinten kurjuuttaminen maininnan arvoinen sivulauseessa, mutta "realismin" nimissä sitä on parempi sietää kuin sitä vastaan kovin taistella.
"Ei huono", kuten Jorma Uotinen sanoisi.
Kiinnostava tuo Maikkarin ja Ylen yhteistyössä tekemä tietoisku uutistoimittajien nimissä tehdyistä tekoälyavusteisista huijauksista. Ihan järkytyin, voiko olla noin avoimen Meta-kriittinen valtakunnallisessa mediassa.
Kuuntelin joku aika sitten, kun henkilö syytti selän takana boomeria boomeroinnista.
Paitsi, että "syyttäjä" ja tämä "boomeri" kuuluvat molemmat tukevasti sukupolvi-X:ään.
En tiedä, onko tarinalla varsinaista opetusta, mutta fiilaan toki etehtynyttä xläistä. Joskus aivan hämmästyn, miten boomereita osa ensimmäisistä millenniaaleistakin alkaa olla. Sitä varmaan kutsutaan ikääntymiseksi.
Tänään olen ennättänyt jo muistella sitä, millaiset tulokset joskus sain jostain netin ilmaisesta ruotsin taitotasotestistä. Sen mukaan luetun ymmärtämiseni on B1-tasolla. Ja kuullun ymmärtäminen A1.
Se tarkoittaa siis suunnilleen suomeksi sitä, että kykenen tyyliin lukemaan ruotsiksi kokonaisen romaanin, mutta en ymmärrä vaikka tarjoilijaa, joka tulee selittämään, että tilauksessani on jokin ongelma ja annosta pitää vaihtaa.
Tämä on kyl kokemusmaailmani kaikilla osaamillani kielillä.

