Toisessa keskustelussa aloin pohtimaan omaa puoluekantaani yllättävänkin syvällisesti. Päätin erottaa sen omaksi viestikseni. Kun en jaksa jäsentelyä hirveästi rukata, on vahvaa ajatusvirtaa.
Minä olen ollut Vihreiden jäsen 2010-luvun alusta asti. Pekan ensimmäinen pressa-kampanja veti minut mukaan. Lisäksi tuolloin olin vihreiden politiikan kanssa todella samoilla linjoilla. Ainoa missä olin eri mieltä, oli suhde ydinvoimaan (ja edelleenkin tällä mennään). Jyrki Kasvi (lähti liian aikaisin) oli myös silloin ja olisi myös edelleen ainoa suomalainen politikko, joka oikeasti ymmärsi digitalisaation ja sen Suomelle tuomat mahdollisuudet (jotka sitten kokoomuksen teknonörtit on vetänyt pöntöstä alas).
Päädyin tuolloin vahingossa myös paikallisyhdistyksen hallitukseen (myöhemmin myös pjksi) ja aina puoluevaltuustoon asti (varajäseneksi). Kiersin myös useammat puoluekokoukset äänivaltaisena edustajana ja osallistuin muutamaan työryhmäänkin. Tässä matkalla pääsin oikeastaan näkemään sen, miten puolue hukkasi suuntansa.
Minusta vihreissä alkoi kaikki mennä mönkään siinä vaiheessa, kun Touko Aalto jätettiin yksin puolueen johtoon ja käytännössä savustettiin ulos. Ihan vain siksi, kun meni viemään Emma Karin paikan, tuon jonka Villeltä olli hälle petattu valmiiksi. Siinä vaiheessa se suunta lähti katoamaan. Meuhketta oli kyllä, mutta ei agendaa, paitsi luonto, mutta siinäkin vajailla valoilla, kun ei uskallettu liian tiukasti vastustaa muita puolueita. Ohisalolla oli kyllä hyvä yritys saada jotain takaisin, mutta hukkaan meni. Vanhaa henkeä ei enää ollut.
Tällöin oli helppoa hypätä pois paikallisyhdistyksen toiminnasta ja keskittyä töihin. Ehdokkaana olen kyllä ollut melkein kaikissa vaaleissa tuosta alkaen. Mutta se on helppoa, kun ei täällä oikein muita ole. Lisäksi, puoluekuri on löysä (kunhan noudatat sääntöjä). Mutta nyt on huomannut tuonkin olevan kysymys, jaksaako sitä enää, taistella tuulimyllyjä vastaan (tai noh, tuuli- ja aurinkovoimaa kannatan, kuten edelleen ydinvoimaakin).
Oikeastaan, jos Krista Mikkonen lopettaa, eikä enää lähde ehdolle Pohjois-Karjalassa, niin eipä oikein ole mitään syytä olla puolueessakaan. Tietyssä mielessä Vasemmistoliitto minua houkuttaa, mutta meillä ei ole ihan samoja luontoarvoja. Koska vaikka vasemmistoliitossa on paljon luontoihmisiä nykyään, on se kuitenkin työväenpuolue. Tämä näkyy siinä, että jos vastakkain tulee olemaan ihmisten työpaikat tai luonto, niin jälkimmäinen häviää.
Samoin näen vasemmistoliitossa paljon sitä, mitä vihreät oli reilu 10 vuotta sitten, Villen viimeisillä vuosilla ja Pekan ekalla kierroksella (molemmat vahvoja vetureita minulle puolueeseen liittymisessä). Tässä on se sama vaara nyt vaanimassa, mikä vihreät vei. Myös tämä nykyinen tietynlainen ehdoton kaiken vastustus ja joustamattomuus kammoksuttaa minua. Se ei eroa hirveänä persuista tai kokkareista, se on vain se toinen (parempi) laita. Mutta näkökulma talouteen on minusta liian kapea; länkytetään paljon muutosta, mutta mitään konkreettista ratkaisua ei ole sen toteutukseen.
Kyllä, minä kaipaan konkreettisia leikkauslistoja. Sellaisia joissa sitoudutaan haitallisten yritystukien, kuolevien teollisuuksien tekohengityksen (turkis, laivat ja metsä ykkösinä), osinkorahoituksen, jne. poistamiseen. Verojärjestelmien (pääoma ja tulo) yhdenmukaistamiseen, yksityisen ja julkisen terveydenhuollon yhdistämiseen (perusterveyshuolto kaikille 100% yksityinen, hintakatolla ja toteutusvelvollisuudella, yksinyrittäjä perhe/omalääkärimalli tyyliin Tanska; julkinen erikoissairaanhoito, kirurgia, jne. Ja ylikansallisten lääkärifirmojen alasajo), perustulo kaikille (1000€/kk kaikille ja verotuksella sen nollaus), yhdessä tasapuolisen työmarkkinan kanssa (työntekijöillä ja työnantajilla samat oikeudet ja velvoitteet työsuhteeseen). Samalla voisi myös lopettaa tai yksinkertaistaa työttömyystuki, eläke ja muut himmelit. Ja valtion innovaatiotuki (BF, ELY, jne. Rahoitus) oikeasti pk-sektorille tarjottavaksi riskirahaksi, mitä esim EU tuet on, nykyisen isojen yritysten osinkokassan sijaan.
Toisaalta, myös Demarit minua houkuttaa, niissä on vain se, että ympäristöpuolueena ainoa niiden taakse jäävä on kepu. Kepuun en ikinä enää lähde, en vaikka maksaisivat.
#politiikka #pohdinta
